Tilbury

Kuningatar lähti Lontoosta ja saavuttuaan armeijan luokse piti heille kuuluisan Tilbury puheensa.

Tämä on näitä maailmanhistoriallisia puheita, Martin Luther Kingin "I have a dream" luokkaa, ja on säilynyt Leonel Sharpin kirjeessä Buckinghamin herttualle 1624.

Käännökseni on varmaan aika hatara, mutta antaa erinomaisen kuvan tuosta tilanteesta.

Puheen jälkeiset tapahtumat ovat erittäin dramaattiset. Ne ovat pysyvästi syöpyneet uskonpuhdistuksen kirkkojen ja seurakuntien mieliin todistuksena meidän Jumalamme valtaherruudesta ja Hänen ainoan Poikansa kuninkuudesta tässä maailmassa, vaikka se ei vielä tänä armonaikana ole ilmentynyt kaikessa mahdissaan.

Vain kevyesti rintahaarniskaan pukeutunut Elisabet puhui näin 4000 sotilaalleen Tilburyssä elokuun 8, 1588

"Rakkaat ihmiseni,
meidän turvallisuudestamme huolehtivat ovat varoittaneet meitä, ettemme lähestyisi aseistettuja joukkoja ja joutuisi petoksen kohteeksi. mutta minä vakuutan teille, että en aio elää luottamatta uskollisiin ja rakastaviin ihmisiini. Pelätköön tyrannit.

Olen aina käyttäytynyt niin, asettaen Jumalan edessä luottamukseni ja voimani alaisteni uskollisiin sydämiin ja hyvään tahtoon. sen tähden olen nytkin tullut luoksenne, kuten näette, en lepäämään ja virkistymään, vaan päättäväisenä elämään ja kuolemaan teidän kanssanne taistelun keskellä. asetan Jumalani, valtakuntani ja kansani edestä alttiiksi kunniani ja vereni ja maisen ruumiini."

"tiedän kyllä että minulla on naisen heikko ja horjuva keho, mutta minulla on kuninkaan sydän ja vatsa, eikä vain kuninkaan vaan Englannin kuninkaan, ja halveksien ajattelen Espanjan Parmaa tai ketä tahansa Euroopan prinssiä, joka uskaltaa tunkeutua valtani alueille. minä en antaudu häpeään vaan tartun itse aseisiin, olen itse teidän kenraalinne, tuomarinne ja palkitsen jokaisen, joka taistelutantereella kunnostautuu.

Tiedän valmiudestanne, ja että olette jo ansainnee palkkioita ja kruunuja ja vakuutan teille hallitsijan sanalla, että olette ne saava. Minun kenraali luutnanttini on täällä sijaisenani, enkä jalompaa ja arvollisempaa alamiasta voi pyytää. en epäile kuuliaisuuttanne kenraalilleni, sopuanne leirissä, uljauttanne taistelukentällä, meillä on pian oleva loistava voitto minun Jumalani, valtakuntani ja kansani vihollisesta."

(varsin) vapaasti käännetty teksti

Tuo kenraali luutnantti oli Robert Dudley (1533 - 4.9. 1588) Elisabetin elämän suuri rakkaus. Tilbyn puheen aikaan Dudley ilmeisesti oli jo pahasti vatsasyövän runtelema ja kuoli syyskuussa.

Elisabetin mahtavan puheen jälkeen leiriin tuotiin riemullinen tieto, että Espanjan armada oli lyöty Gravesliten meritaistelussa.

Hiukan teatraalisuttta taisi nyt tulla mukaan, mutta oli toki syytäkin! Elisabet korosti taas luottamustaan omiinsa eikä pelännyt salamurhaajaa.

Hän jätti suurimman osan henkivartijoistaan Tilbyn ulkopuolelle, ja ratsasti komealla harmaalla orilla sisään vain kuuden miehen seurassa. Hänellä oli yllään hopeinen cuirass (rintahaarniska).

Lordi Ormonde asteli hevosen edessä kantaen tyynyllä Valtion Miekkaa ja Elisabetin kypärää, Leicesterin lordi Dudley ratsasti kuningattaren oikealla puolella ja Essexin lordi vasemmalla. Sir Norreys ratsasti juhlavan pienen joukon viimeisenä.

Saattoipi olla Tilbyssä pikkuisen aikaa hiljaista.

Kuningatar pysäytti ratsunsa ja kertoi uutisen, että Englannin laivasto oli ajanut Espanjan armeijan Kanaalista.

Sitten ei enään ollut hiljaista.