Calais

Calaisissa armada asettui puolikuun muotoiseen tiiviiseen puolustusasemaan yöllä heinäkuun 27. 1588.

Sana oli tullut, että Parma odottaa 16000 miehen kanssa Dunkirkissa, mutta noilla matalilla rannikoilla ei ole kunnollista syväsatamaa, johon suuret espanjalaiset alukset voisivat tulla.

Seuraavana yönä lohikäärme iski taas. Sir Drake toi kahdeksan palavilla aineilla lastattua laivaa, sytytti ne tuleen ja ohjasi kohti espanjalaisten muodostelmaa, jossa puiset laivat olivat asemassaan lähes kiinni toisissaan.

Espanjalaiset näkivät liekehtivien laivojen lähestyvän ja olivat kauhuissaan. He olivat näet saaneet Antwerpenin piirityksessä päälleen varsinaiset helvetin lieskat, palavat pommilaivat, jotka aiheuttivat hirveää tuhoa ("hellburners").

He eivät tienneet, että Sir Draken laivoissa ei ollut lähimainkaan samanlaista latausta. Eivät jääneet odottamaan. Kaksi saatiin vedettyä pois, mutta kuusi jatkoi kuolettavaa kurssiaan.

Medina Sidona ja muutama johtava laiva jäi asemiinsa mutta muut katkoivat köytensä, jättivät ankkurinsa ja lähtivät lipettiin. On se ollut näky.

MikkoL:
saat tilanteesta kuvaa maalauksesta
http://upload.wikimedia.org/
wikipedia/commons/4/45/
Loutherbourg-Spanish_Armada.jpg

Juu, ei mennyt ollenkaan hyvin tämä katolisen uskon palauttaminen sotavoimin Englantiin.

Tuon tulien yön jälkeen Medina Sidona ohjasi alukset Gravelines nimiselle alueelle lähelle Dunkirkia, mutta Parma ei mitenkään ennättänyt sinne ajoissa.

Parista kännykästä olisi tosiaan ollut apua sekavassa tilanteessa.

Lordi Howard ja Sir Drake olivat huomanneet nopeasti, miten heikkoa espanjalaisten tykkituli oli. Tähän oli kaksi syytä, huonosti koulutetut miehet ampuivat vain kerran ja juoksivat sitten asemiin odottamaan käsitaistelua vihollisen kanssa.

Ja nuo onnettomat varustajat olivat tuoneet väärän kokoisia tykinkuulia lasteittain laivoihin, niitä ei saatu putkista sisään. Voihan nenä.

Englantilaiset säästivät ruutia ja ammuksiaan nyt odottaen vaanien ja huolellisesti valmistautuen oikeaa hetkeä.

ja näin se tapahtui, etevä merisotilas ja taktikko vastassaan hemmoteltu espanjalainen hoviherra.

englantilaisten laivat lähestyivät Espanjan armadaa Gravelinesin rannikolla, mihin ne olivat jääneet odottamaan Parman tercioita.

mutta hyvin tarkkaan lähestyivät, pysytellen espanjalaisten tykkien kantomatkan ulkopuolella.

Medina Sidona antoi armadalleen tulikomennon, antaa palaa!

komeasti tykkien suut pöllähtelivät laivojen kyljissä, iso oli pauke, ja sinne ne tykinkuulat hyödyttöminä putosivat mereen loiskahtaen, englantilaisten merimiesten katsellessa. (eivät taineet vielä mälliä pureskella, tupakka oli vasta Uudesta maailmasta tulossa..)

Sir Drake antoi laivojensa taas lähestyä, ja sitten äkkiä vähän kauemmas, ja Medina Sidona huusi komentajilleen äänensä käheäksi "Tulta!"

kuten sanoin, hän palasi tältä sotaretkeltä Lissaboniin harmaatukkaisena, ennen aikojaan vanhentuneena.

Vähitellen tämä leikki kävi rauhallisemmaksi, yhä harvempi tykki oli enään käyttökunnossa ja nuo vietävän vääränkokoiset kuulat olivat käyttökelvottomia.

Silloin Sir Francis Drake antoi taas käskyn lähestyä. Mutta nyt tultiin tykkien kantomatkan päähän, ja voit arvata mitä sitten tapahtui.

Ruutia ja tykinkuulia oli säästetty, nyt annettiin palaa. Miltei jokainen hyvin koulutettujen englantilaisten tykkimiesten ampuma ammus osui kohteeseensa, pirstoen laivojen kylkia, raakoja, purjeita, katkoen mastoja, tappaen ihmisiä.

Teurastusta.

Espanjalaiset olivat voittaneet Turkin mahtavan laivaston Lepanton meritaistelussa 1571 hyökkäämällä lähelle tulleisiin aluksiin laivakoukkujen avulla ja valloittaen vihollisen alukset.

Tätä he nytkin olivat valmistelleet, mutta Sir Drake tiesi strategian eikä ollenkaan antautunut tuollaiseen vaaralliseen lähitaisteluun mies miestä vastaan.

Viisas sotilas.

No, loppuivathan ne engelsmannienkin kuulat lopulta, ja otettiin etäisyyttä. Graveslinen meritaistelun päättyessä laskettiin yksitoista upotettua laivaa ja yli 2000 kuollutta espanjalaisten puolelta, ei yhtään englantilaista laivaa ollut menetetty ja kaatuneita oli noin kolmesataa.

Armada oli edelleen suuri uhka ja Parman poijjat odottelivat Dunkirkissa jo kärsimättöminä milloin päästäis tappelemaan.

Tuuli kääntyi nyt siten, että armada pääsi purjehtimaan Ranskan rannikolta pohjoiseen. Suuret Atlantin ylittämiseen kelpaavat alukset olivat kaikki vielä täysin kunnossa ja täyteen lastattuina sotatarvikkeita ja aseita. Vaara ei ollut ohi.

Englannin terrieri lähti haukkuen väistyvän vihollisen perään. Espanjalaiset eivät arvanneet, että näiden ruuti ja ammusvarastot olivat käytännössä tyhjät.

Bluffia. Mutta se tehosi ja esti Medina Sidoniaa kääntämästä armadaa takaisin Parman miesten luokse. Kun oltiin jo pitemmällä 12.8. lordi Howard käski lopettaa uhkarohkean takaa-ajon.

Kuningatar Elisabet oli tilanteen tasalla.

Sotilaallinen uhka oli hirveä ja Lontoossa osattiin toki kuvitella, millaista olisi espanjalaisen kuningas Filipin katolinen hallitus inkvisitioineen.

Englannin maavoimat oli keskitetty Tilbury luo Essexiin. Muistat ehkä, että pelkkä tieto taistelusta tercioita vastaan sai monet eurooppalaiset palkkasoturit lähtemään parempiin hommiin.

Moraali ei ollut aivan korkealla, odotettiin espanjalaisten laivojen purjehtimista, rantautumista ja taistelua elämästä ja kuolemasta.