Monday, September 26, 2011

Ekskursio


Pieni teologinen ekskursio ennenkuin jatkamme Espanjan armadan tarinaa.

Näitä kuninkaita ja paaveja ja sotilaita katsellessa herää mieleeni kysymys, miten meidän Jumalamme, Taivaan Isä, suhtautuu sotaan.

Rauhanpuolustajat käyttivät tehokasta iskulausetta aikamme politiikassa Neuvostoliiton yhteistyö ja avunanto sopimuksen brezhneviläiseen aikaan "Jumala siunaa sodan". Tämä oli omiaan murtamaan suomalaisen hengellisen elämän ja armeijan välisiä suhteita ja syvemmältään puolustustahtoa ajatuksella "Eihän näin voi olla, Suomen armeija on paha juttu"

Kuinka voin väittää, että Ruotsin Kustaa Adolf ja hänen joukoissaan suomalaiset julmat hakkapeliitat olivat Jumalan ase uskonpuhdistuksen pelastamiseksi?

Tai kuinka rohkenen väittää, että monia hirmutekoja tehnyt Elisabet I oli Jumalan ase uskonpuhdistuksen vahvistamiseksi ja suojelemiseksi Brittein saarilla?

Tasavaltainen ajattelumme ei Jumalan kuninkuutta enään oikein ymmärrä eikä tunnusta. Eiköhän taivasasiatkin ole paras vain pistää kansanäänestykseen.

Rauhallinen aikamme, Suomen pisin rauhanaika taitaa jo olla, ei Jumalan sotaisuutta oikein ymmärrä eikä tunnusta. Taivaallinen pehmo-isä hyväksyy vain kiltit lapset, jotka nätisti hoitelevat lähimmäisiään kehdosta hautaan.

Tällaiset oman aikamme arvojen ja asenteiden muovaamat teologiset näkemykset Jumalasta rämähtävät täysin Raamatun Jumalan todellisuutta vastaan.

Herra Sebaot tarkoittaa juuri sitä, sotajoukkojen Jumala.

Daavidin Poika? Kuningas Daavid oli sellainen sotilas, että Jumala itse sanoi hänelle profeettansa kautta, noin verisillä käsillä et Herran temppeliä rakenna.

Vaan sen tekee poikasi.

Juudan jalopeura, Jeesus, ei ole mikään lälläri tämän maailman kovisten joukossa. Joka ainoa ihminen, jonka Jumala on luonut, tulee polvistumaan Hänen edessään
Sen enempää pyhimyksenä arvostettu keisari Konstantinus Suuri, kristillisen Euroopan perustan luonut Kaarle Suuri, uskonpuhdistusta jännällä tavalla suojellut keisari Kaarle V, Alankomaiden itsenäisyyden ja uskonpuhdistuksen taannut Willem I, Ruotsin Kustaa Adolf II tai Elisabet I ei ole "pyhimys", joka enkelin tavoin eli kiltisti ja hoiteli asiat kuntoon.

Rohkenen sanoa, että Jumala käytti heitä kaikkia, Herra Sebaot, ihmeellisessä viisaudessaan ja majesteettisuudessaan.

Meidän Jumalamme on suuri, maailmankaikkeuden, koko universumin Luoja ja Herra. Eivät ihmiskunnan veriset sotatanteeret ole myöskään meidän Herrallemme Jeesukselle vieraita ja outoja, vaan siellä Hän on lähellä eläviä ja kuolevia.

Olisihan Elisabet toki voinut lähettää ruusuvedeltä tuoksuvan kirjeen Filipille.

"Älä nyt viitsi, rakas Filip, eiköhän me nyt voitaisi neuvotella ja sopia asioista niin ettei ihmisten tarvitse kärsiä ja kuolla. Jumalan Sanakin sanoo, autuaita ovat rauhantekijät. Tule meille - en voi vielä tarjota kello viiden teetä koska vasta 1660 ensimmäinen tee saapuu Brittein saarelle Kaarle II aikana - mutta eiköhän keittiöstä jotain löydy, vaikka fasaani. Jätetään asiat yhdessä Jumalan haltuun.

sydämellisin terveisin
Elisabet"

tuskin tietäisimme, kuka tämä Filipin elävältä nielaisema Elisabet olisi ollut.

Ehkä Filip jotain tuollaista hempeää hurskautta naisesta kuningattarena kuvitteli, kuka tietää... ei ollut tarkkaan lukenut Raamattuansa ja sen kertomuksia naisista sotasankareina, Deborasta ja muista.

Englanti on saarivaltakunta, joten se pitää valloittaa mereltä.

Hommaa lähti Espanjan "Grande y Felicísima Armada", joka käsitti 130 alusta. Lissabonissa keväällä 1588 koottua armadaa hoiti 8000 merimiestä. Aluksissa kuljetettiin 18000 sotilaan armeijaa aseineen ja ratsuineen.

Laivojen painavimpana lastina oli 1500 pronssitykkiä ja 1000 rautatykkiä.

Tuollaisen porukan päivittäinen ruokkiminen ja huolto vaati melkoiset määrät muonaa, vettä, lääkkeitä ja kaikenlaisia tarvikkeita.

Espanjan Alankomaissa odotti vielä 30.000 miehen armeija armadan saapumista ja kanaalin ylittämistä.

Aikansa noiden puulaivojen lastaamiseen ja purjeiden ja takiloiden hoiteluun meni.

Oli se varmasti näky rannalla seisoville, kun armada lähti matkaan tuulen viemänä Lissabonista toukokuun 28, 1588 paavi Sikstus V siunauksella ja liput liehuen.

Tarkoitus oli ankkuroitua Plymouthiin ja marssia sieltä noin 50.000 sotilaan voimin Lontooseen pistämään asiat Englannissa kuntoon.

Uskonpuhdistus nurin ja paavin valta takaisin, sen homman inkvisitio osaisi.

Englantilaiset koettivat viime hetkeen asti kyllä solmia rauhaa, joten ivailuni ei ole aivan kohdallaan. Neuvotteluja käytiin heinäkuun 17 asti Hollannissa, mutta lopulta niistä luovuttiin. Tuli mitä tuli.

Ja tulihan sitä.

No comments:

Post a Comment