John Rogers

Marian uskonpuhdistukseen kohdistuvien vainojen ensimmäinen uhri oli pastori John Rogers (1500 - 4.2.1555).

Hänen rikoksensa oli Tyndalen kääntämän kansankielisen Raamatun levittäminen.

Siitä ei ollut laissa määräystä, mutta hänet tuomittiin (katolisen) kirkon pyhyyden kieltämisestä ja Kristuksen läsnäolon kieltämisestä ehtoollisessa (transsubstantiaatio).

John Rogers joutui vainon kohteeksi jo 1553, vangittiin vuonna 1554 ja pidettiin Newgate vankilassa lähes vuoden kunnes kardinaali Pole ja Gardiner tuomitsivat hänet kuolemaan polttamalla.

Foxe kertoo, että lapsetkin olivat mukana saattamassa pastoria teloituspaikalle ja ilmapiiri liekeissä palavan Rogersin ympärillä oli suorastaan juhlallinen.

When the time came that he should be brought out of Newgate to Smithfield, the place of his execution, Mr. Woodroofe, one of the sheriffs, first came to Mr. Rogers, and asked him if he would revoke his abominable doctrine, and the evil opinion of the Sacrament of the altar. Mr. Rogers answered, "That which I have preached I will seal with my blood." Then Mr. Woodroofe said, "Thou art an heretic." "That shall be known," quoth Mr. Rogers, "at the Day of Judgment." "Well," said Mr. Woodroofe, "I will never pray for thee." "But I will pray for you," said Mr. Rogers;

and so was brought the same day, the fourth of February, by the sheriffs, towards Smithfield, saying the Psalm Miserere by the way, all the people wonderfully rejoicing at his constancy; with great praises and thanks to God for the same. And there in the presence of Mr. Rochester, comptroller of the queen's household, Sir Richard Southwell, both the sheriffs, and a great number of people, he was burnt to ashes, washing his hands in the flame as he was burning. A little before his burning, his pardon was brought, if he would have recanted; but he utterly refused it. He was the first martyr of all the blessed company that suffered in Queen Mary's time that gave the first adventure upon the fire. His wife and children, being eleven in number, ten able to go, and one sucking at her breast, met him by the way, as he went towards Smithfield. This sorrowful sight of his own flesh and blood could nothing move him, but that he constantly and cheerfully took his death with wonderful patience, in the defence and quarrel of the Gospel of Christ.

vapaasti Foxen historiallisesti tarkkaa ja autenttista tekstiä kääntäen:

Kun oli aika tuoda hänet Newgateistä Smithfieldiin, jossa hänet teloitettaisiin, eräs sheriffeistä, herra Woodroofe, tuli herra Rogersin luo ja kysyi, luopuisiko hän kamalasta opistaan ja pahasta käsityksestään alttarin sakramentista. Herra Rogers vastasi "Sinetöin verelläni sen, mitä olen opettanut". Silloin herra Woodroofe sanoi "Olet harhaoppinen". Herra Rogers vastasi "Sen saamme tietää viimeisellä tuomiolla". "No, minä en koskaan tule rukoilemaan puolestasi" sanoi herra Woodroofe. "Mutta minä rukoilen sinun puolestasi" vastasi herra Rogers.

Niin sheriffit kuljettivat häntä sinä päivänä, helmikuun neljäntenä (1555), kohti Smithfieldiä ja hän lausui psalmia Miserere koko matkan ja kaikki iloitsivat hänen kestävyydestään ylistäen suuresti ja kiittäen Jumalaa siitä. Ja siellä herra Rochesterin, kuningattaren talouden tarkastajan, Sir Richard Southwellin, molempien sheriffien ja monien kansalaisten läsnäollessa hänet poltettiin tuhkaksi, hänen ikään kuin palaessaan pestessä käsiään liekeissä.

Hieman ennen polttamista hänelle tarjottiin armahdusta, jos hän luopuisi, mutta hän kieltäytyi siitä jyrkästi.

Hän oli ensimmäinen niistä autuaista marttyyreistä jotka kärsivät kuningatar Marian aikana ja ensimmäinen kokemus tulen kanssa. Hänen vaimonsa ja yksitoista lasta, joista kymmenen osasi kävellä ja yksi imi hänen rintaansa, kohtasivat hänet tiellä. Tämä surullinen näky, hänen omaa lihaansa ja vertansa, ei vaikuttanut häneen vaan hän kulki vakaasti ja iloisin mielin kuolemaansa ihmeellisen kärsivällisenä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tähden.

Hereetikkojen vainon kiristyessä kardinaali Pole alkoi nyt rakentaa uudelleen reformaation myrskyissä pahoin vaurioitunutta paavin alaista kirkkoa.

Kuningatar Marialle tämä oli ensiarvoisen tärkeää ja Pole sai kaiken tarvitsemansa hallituksen tuen.

Kirkkoja korjattiin, uusia ikkunoita tuotiin särjettyjen tilalle, puupöytien sijalle tehtiin taas kivialttarit, luostareita kunnostettiin ja katolista kirjallisuutta painettiin.

Pappeja vaadittiin palaamaan selibaattiin ja eroamaan vaimoistaan, jos olivat sellaisen ottaneet. Monet niin tekivätkin.

Kardinaali Pole halusi myös viedä kirkkoa eteenpäin sisäisesti, vahvistaa papiston koulutusta ja moraalia, uudistaa kirkon elämää Euroopan vasta-uskonpuhdistuksen hengessä.

Nyt oli vain ajan kysymys, että Englannin kansa palaisi perinteisiinsä, uskonpuhdistuksen edustajat ajettaisiin maanpakoon tai surmattaisiin ja paavin kirkko nousisi uudelleen loistoonsa.

Mutta Jumala ei antanut aikaa.

Periaatteessa Maria olisi tuon ajan keskimääräisen eliniän huomioon ottaen voinut olla vallassa parikymmentä vuotta. Se olisi ollut jo riittävä aika katolisen kirkon uudelleen juurruttamiseksi Brittein saarille.

Ilmeisesti kaksi valeraskautta Espanjan Filipin kanssa ja kohdun syöpä ottivat Maria I Tudorin pois tästä elämästä vain 42 vuoden iässä.

Maria kuoli 17.11. 1558 lapsettomana ilman kruununperillistä.

Maria I Tudor on haudattu Westminster Abbey katedraaliin.

On jotenkin koskettavaa, että Marian sisarpuoli Elisabet on haudattu samaan paikkaan

Kuningas Jaakko I aikana heidän hautaansa kaiverrettiin herkät sanat

"Partners both in Throne and grave, here rest we two sisters, Elizabeth and Mary, in the hope of one resurrection"

"Kumppaneita sekä Valtaistuimella että haudassa, täällä lepäämme me kaksi sisarusta, Elisabet ja Maria, yhen ylösnousemuksen toivossa" 

Kuningatar Maria I Tudorin vahvassa muotokuvassa näkyy jotenkin hänen vaikean elämänsä aiheuttama katkeroituminen, jolla oli oleva niin hirveät seuraukset Kristuksen kirkolle