Kuolema kiduttamalla

Englannin kirkon historia on erittäin raaka ja julma, kuten olemme jo nähneet.

Kauhistelemme oman aikamme Saudi Arabiaa, jossa aviorikoksesta syytetty nainen voidaan vielä surmata kivittämällä tai murhamieheltä lyödään pää miekalla.

Taitavan miekkamiehen lyönti saattaa jopa olla nopeampi ja armollisempi, kuin makaaminen vankilan sellissä penkkiin sidottuna odottamassa, että myrkky tekee tehtävänsä, käristyy elävältä sähkötuolissa tai tukehtuu kaasukammioon.

Unohdamme, kuinka vielä aika äskettäin Euroopassa rikollisia kohdeltiin. Rangaistuskäytännön muuttuminen ei ikävä kyllä ole kristillisen kirkon vaan sitä jyrkästi arvostelleen valistuksen ja humanismin leviämisen seurausta.

Selitän tällä palstalla aluksi kahta poikkeuksellista julmuutta, jotka toistuvat Englannin 1500- ja 1600-lukujen kirkkotaistelua seuratessamme.

Laitan varoituksesti merkin JULMA niin että tuollaista tekstiä voi väistää, jos se tuntuu pahalta.

Lähden sitten hiljalleen seuraamaan Henrikin kahden voimakasluonteisen tyttölapsen, Katariina Aragonialaisen Marian ja Anne Boleyn Elisabetin välistä jättimäistä titaanien kamppailua vallasta.

Se oli ratkaiseva askel taistelusta Englannin kansan sielusta, paavin johtaman katolisen tai evankelisen protestanttisuuden tien valinnasta.

Englannissa on ollut käytössä poikkeuksellisen raaka tapa surmata maanpetoksesta tuomittu ihminen. Sitä kutsutaan nimellä "hanged, drawn and quartered" eli "hirtetty, vedetty ja neljään osaan jaettu".

Tämän rangaistuksen lienee kehittänyt kuningas Edward I (1239-1307), joka käytti sitä pakottaakseen Walesin, Skotlannin ja Irlannin valtaansa.

Kuningas oli erityisen vihainen Walesin prinssille, jonka nimi on Dafydd ap Gruffydd, ja päätti rangaista tätä tavalla, jollaista ei vielä koskaan oltu nähty.

Tämä on myös ensimmäinen historiasta tunnettu rangaistus maanpetoksesta.

Gruffyddin mestaus tapahtui 3. lokakuuta 1283.

Siinä käytettiin kuningas Edwardin itse kehittämää "hanged, dragged, quartered" menetelmää mahdollisimman suuren tuskan ja kauhun aiheuttamiseksi uhrille.

Gruffyddiä vedettiin ensin pitkin Shrewsburyn katuja sidottuna hevosen häntään (dragged).

Teloituspaikalla hänet ensin hirtettiin (hanged). Tässä miestä ei suinkaan tapettu, vaan hirttoköysi kiristettiin niin, ettei uhri kyennyt hengittämään ja oli kuoleman kielissä. Sitten köysi löysättiin ja uhrin annettiin toipua hetken, kunnes aloitettiin toinen hirttokierros. (Eräässä historiasta tunnetussa teloituksessa tätä kuoleman kidutusta jatkettiin 20 min ajan)

Hirttämisen jälkeen Gruffyddin sisälmykset kiskottiin ulos vatsalaukusta ja poltettiin hänen silmiensä edessä.

Teloitettavalle sanottiin, että tämä tehtiin sen tähden, että hän oli rohjennut tehdä rikoksensa "Kristuksen kärsimyksen viikolla".

no comments

Lopuksi Gruffyddin kädet ja jalat hakattiin ja väännettiin ruumiista irti hänen vielä eläessään.

Dafydd ap Gruffyddin kohdalla sitä ei mainita, mutta tavallisesti ruumiista lyötiin lopuksi pää irti ja asetettiin jonnekkin julkisesti näytteille muille valtiopetosta suunnitteleville peloitukseksi.

Julkisen mestauksen jälkeen teloituslava oli yltäpäältä veren ja ihmisen kappaleiden peitossa, kuin joku teurastamo.

Shrewsburylainen George sai Gruffyddin mestauksesta 20 shillingin palkkion.

menetelmä muuttui vain vähän Henrik VIII aikoihin mennessä.

uhri vedettiin teloituspaikalle ja hirtettiin useampaan kertaan. Sen jälkeen hänet asetettiin lavalle, herätettiin vesiämpärillisellä mahdollisesta tajuttomuudesta ja alavatsaan tehtiin pitkä viilto.

Sukupuolielin leikattiin irti ja poltettiin uhrin nähden, sitten suolet kiskottiin ulos käyttäen samanlaista kelaa kuin nykyään puutarhaletkun tallentamiseen.

Sisälmykset poltettiin uhrin nähden ja usein pää lyötiin armollisesti pois ennen jäsenten irroittamista, mutta ei suinkaan aina.

Edellä kuvattua teloitustapaa käytettiin Englannissa ja etenkin Henrik VIII suosi sen käyttöä.

Elisabet I tuomitsi joukon miehiä näin surmattavaksi, mutta kun hänelle kerrottiin ensimmäisen seitsemän kauheasta kohtalosta, hän muutti muiden tuomion hirttämiseksi "until dead" eli normaaliksi hirttämällä teloitukseksi.

Viimeinen Englannissa näin teloitettu henkilö oli skotlantilainen vakoilija David Tyrie, joka mestattiin "vetämällä, hirttämällä ja paloittelemalla" 24.8. 1782.

toinen Englannin ja evankeliumin vaiheisiin liittyvä ikävä asia on venytyspenkki, jota käytettiin myös kirkkotaistelun aseena.

laite on varsin tehokas kivun aiheuttaja, mutta myös erittäin tuhoisa ihmisen keholle. uhri ei siitä tahdo koskaan elämässään toipua.

kerron penkistä seuraavassa JULMA sanan alla.

Towerissa Lontoossa näytteillä olevasta historiallisesta penkistä on valokuva

Laite on puusta tehty raami, jossa on akselien varassa kaksi pyöreää tukkia, toinen uhrin käsiä ja toinen jalkoja varten.

Tukkeja voidaan kääntää vivulla ja rattaiston avulla niin, että niihin sidottua uhria venytetään käsistä ja jaloista vetäen.

Venytys on mahdollista hyvin pienin jatkuvasti kiristyvin astein, joten penkki sopii hyvin kiduttamalla kuulusteluun. Jos vastaus on väärä tai sitä ei tule, voidaan taas kiristää hieman.

Laitetta käytettäessä nivelet ja lihasten jänteet joutuvat kiristymään, sidekudokset alkavat lopulta paukahdellen katkeilla ja luut irrota nivelistä.

Uhrin raajat voidaan niin haluttaessa vetää irti kokonaan nivelistä.

venytyspenkissä olevaa avutonta uhria saatettiin kiduttaa myös muilla tavoin samanaikaisesti, mutta siihen ei varsinaisesti ollut tarvis.

kipu on täysin sietämätön, hysteerinen, kun ihmisen ruumista revitään hitaasti hajalle. Kylmän hien peitossa venytyspenkissä rääkätty tuskasta huutava uhri on ihmisen ruumiillisen kärsimyksen perikuva.

Erilaiset ihmisen venytykset tunnettiin toki jo Rooman ja sitä edeltäviltä ajoilta.

Englannissa ensimmäinen keskiajan kuvaus on 1447, jolloin se sai sitä käyttävästä konstaapelista nimen "Exeterin herttuan tytär".

Tämän palstamme aiheen aikana, siis uskonpuhdistuksessa löydetyn evankeliumin levitessä Englannissa, venytyspenkkiä käytettiin.

Se oli tuohon aikaan myös inkvisition paljon käyttämä kuulustelulaite.

Ilmeisesti jo 1600-luvun puoliväliin mennessä venytyspenkin käyttö kuulustelussa ja oikeudenkäynnissä oli loppunut.

Laitteen ongelma on juridisen oikeudenkäytön kannalta nimittäin siinä, että noin sietämättömästi kidutettu ihminen tunnustaa aivan mitä tahansa hänen vaaditaan tunnustavan.